Runotorstain haaste 134.

 

Kiipeän taas pyöräni

   satulaan.

     Ajan sinne,missä viljapellot

loistavat vielä vihreinä,

   huojuvat viileässä tuulessa.

            Leave the body,leave the mind.

Every promise,every place behind.

   Pyöräillessä minun ei tarvitse

           miettiä menneitä,

   keskityn vain siihen,

      mikä on tärkeää nyt.

             Siihen,että olen yksin,

että minulla on vapaus.

     Vapaus mennä,

           käpertyä tuoksuvan viljan

ja heinien sekaan makaamaan.

              Katsoa taivasta,

miten kaukana se on ja

        kuinka lähellä samaan aikaan.

  Kävellä paljain jaloin heinikossa,

            tietää,

että minulla on edessäni

    tie auki taivasta myöten.