Rikon lasipullon.
Heitän siitä syntyneet sirpaleet
maahan, jalkoihini.
Katson vieressäni olevaa ruusua,
sen kirkkaanpunaiset kukat
ovat liian kauniita.
Kaunis…
Sellainenhan minä en ole.
En sinun lähtösi
jälkeen,
en niiden tyhjien lupausten jälkeen.
Enkelipatsas pöydälläni muistuttaa
minua lapsesta,
jonka hymyn talletin sydämeeni.
Sen patsaan katse sanoo,
etten saisi unohtaa.
Miten monta kertaa minun
pitää lähteä,
kun tulen kuitenkin aina takaisin?
Ja miten paljon minä
tunnen, vaikka pelkään
itseäni?
Pelkään sinua.
Voisinpa heittää
sinun kasvoillesi nämä sirpaleet,
etsiä käsiini veitsen,
jolla leikata sinulta
pois miehisyytesi,
pois ylpeytesi ja ylimielisyytesi.
Mutta samalla ottaisin sen
veitsen käteeni
ja repisin ranteeni verille,
repisin jalkani verille kävelemällä
lasinsiruilla.
Kommentit